Perjantaina meille muutti uusi muutti, elikkäs Attenmut's Dipsy. Nuori neito totuttelee nimeen Dipsi, Tipsi tai Dippi. Rohkea ja tutkiva ote aiheuttaa myös sen, että väsy saattaa iskeä kesken kävelyn ja Dipsi kaatuu nukkumaan melkeinpä vauhdista.

Vain Chili kykenee seuraavaan:
Siivosin paskoja tarhoista ja heittelin samalla teräksiset ruokakupit tarhan yli frisbee-tyyliin 20 m päähän ruokien laittoalueelle ja tietysti samalla katsoin, että koiria ei ole lähettyvillä. Heivasin taas yhden kupin lentoon ylösalaisin ja näin samalla sekunnilla, että Chili tuli kaameaa kyytiä ja Andu sen perässä. Chilin juoksutyylihän tällaisissa tilanteissa on se, että se katsoo olan yli takaa-ajajaa ja latoo menemään täyttä vauhtia eteenpäin. Tämän seurauksena se on vajaan vuoden meillä oloaikanaan juossut pahki meihin, puihin, polkupyöriin, tarhan seiniin jne. enemmän kuin kaikki muut yhteensä koko elämänsä aikana :-) No, nyt sitten tapahtui taas sellainen temppu, mitä ei millään opilla saisi tehtyä ihan tarkoituksellisesti yrittämällä: täydessä vauhdissa olevan Chilin pää ja ilmassa leijaileva frisbee-ruokakuppi kohtasivat kuten piirretyssa konsanaan, eli kuppi tipahti käsittämättömän kauniisti ja pehmeästi Chilin päähän ja jäi siihen :-D Koira pysähtyi kuin seinään ja jäi jalat jäykkänä seisomaan, kun näkökenttä pimeni pariksi sekunniksi, kunnes kuppi tipahti maahan. Seuraavat kymmenet sekunnit on jossakin hämärän rajoilla, kun tipahdin kontalleni haukkomaan happea ja ulvomaan naurusta. Chili kävi tarhassa tökkimässä kuonollaan, että "onks kaikki okkkei". Voi kun olisi saanut tuon videolle!

Tuloksena yhtä vetoliinaa lukuunottamatta kaikki vetoliinat ja seisingit puukolla poikki, jotta hässäkkä saatiin eroteltua toisistaan irti, Amalle pistohaavoja kuonoon ja antureiden alle ja Kalille pistohaavoja reikiä kainaloon, rintaan ja isompi repeämä korvan juureen päänahkaan, joka vaati kaksi tikkiä. Voi peeeeeeeerkele!! Ama on kisavaljakon koira, joten treenit on nyt jumissa Chilin kiiman lisäksi myös Aman jalkojen parantumiseen saakka.

Duke on parhaillaan kotiutumassa parin kuukauden näyttelykierrokselta, täytyy noutaa se aamuyöllä Kempeleestä Annelta ja Markolta. Tuhannet kiitokset Annelle kuskaamisesta ja jälleen kasvattaja Tuulalle sekä muille Dukea näyttelyissä esittäneille ja hyyssänneille. Harmi, että sunnuntain PMV-näyttelyssä tapahtui virhe eikä Duke saanut sijoitusta (ja titteliä?), joka sille olisi kuulunut. Taas yksi syy lisää olla tuhlaamatta rahaa näyttelymaksuihin ja olla innostumatta koko touhusta...

Uusi tobogan-reki on myös hankittu! Ihan sellaista alaslasketulla liukupohjalla olevaa tobogania en löytänyt, mitä hain. 1,7 m kuormatilalla oleva Oinakka Nome on kuitenkin hyvä kompromissi, joka kestää kuormaakin jonkin verran.

Malamuuttiharrastajien alkeiskurssikin oli viime viikonloppuna Tammelassa. Kurssilaisia oli mukavasti ja palautteen mukaan kaikilla oli mukavaa ja kurssilaiset saivat päivästä paljon irti. Harmi, että keli teki tepposet ja liukkaan loskan vuoksi kurssilaisten vetoharjoitukset ja - kokeilut jäivät väliin. Itse pääsin ajamaan perjantaisen yölenkin ja lauantaina hämärän rajamailla reilut 6 km lenkin. Duke jäi samalta reissulta Tuulalle näyttelyturneelle joksikin aikaa. Parina iltana tuli kotona automaattisesti tehtyä seitsemän koiran ruokasatsit, kun ei osannut ajatella, että Duke on kaukana etelässä :-)

Ankara tobogan-reen metsästys on menossa! Pitäisi saada kunnollinen treenausreki ennen lumia, koska kilpareki ei tule kestämään sitä röykkyytystä, johon se joutuisi hieman isommalla valjakolla ajettuna ja välillä hyvin epämääräisissä olosuhteissa.

Viikonloppu meni muutenkin "perinteitä" kunnioittaen, eli erittäin vähillä yöunilla nuotiolla notkuen :-) Luojan kiitos maanantai oli vapaata, joten sen sai pyhittää elpymiselle. Parin viikon päästä mennään sitten Rokuan Hilikkulaan porukalla taas treenaamaan.

Kalilla on kiima kukkemmillaan ja Dave on ollut sekaisin kuin käkikello. Ainahan narttujen kiimat on siihen vaikuttaneet enemmän kuin muihin uroksiin, mutta tämä on jo naurettavaa. Kolme yötä on täytynyt nukkua korvatulpat päässä, kun Dave hirnuu ja päästelee kummallisia ääniä. Kali ja Chili on 50 metrin päässä "kiimatarhassa" hieman erillään muista. Viime yönä Kali oli jo suht hiljaa, aikaisemmat yöt se huhuili onnettoman kuuloisena. Jospa kiima menee ohi seuraavan viikon aikana ennen Hilikkulaa.

Hilikkulassa Ama päätti järjestää meille ylimääräistä äksöniä ja karkasi pannastaan irti ja suoraan Chilin kimppuun. Tämä tapahtui heti perjantaina puoli tuntia perille pääsyn jälkeen, kun koiria laitettiin parkkiketjuun. Painiottelussa onnistuin tietenkin lipsauttamaan oikean käden Chilin suuhun ja nimettömän kärjestä meni poskihampaat tai kulmurit melkein läpi saakka, myös kynnen läpi, joka halkesi. Olipahan aloitus viikonlopulle! Ehdin onneksi juosta 50 m päähän tupaan ja pesuhuoneeseen sormea liottamaan, ennen kuin taju alkoi lähteä :-) Kävi meinaan niiiiin kipiää ja teki niiiiin höpöä, että eipä ihan äkkiä tule mieleen vastaavaa tunnetta. Sormenpäässä on melkoinen määrä hermonpäitä :-) No, siitä sitten hiljalleen toivuttiin takaisin tähän maailmaan ja oma henkilökohtainen hoitsuni paikkasi ja sitoi sormen siihen kuntoon, että päästiin kuitenkin ajamaan treenilenkki jo perjantaina ennen pimeän tuloa. Valjakossa Ama ja Chili menivät OK koko viikonlopun, vaikka Ama eka lenkillä hieman katselikin taaksepäin, että missäs se "kaveri" tuleekaan. Ihme ja kumma, niille ei sittenkään tullut oikeastaan mitään jälkiä, vaikka tilanne näytti pahalta, kun toinen oli ketjussa kiinni ja toinen vapaana. Tämä viikko meneekin kotona ja töissä hieman puolivaloilla väsyneenä, kun kaksi voimakasta viiden päivän antibioottikuuria on menossa tulehdusten ja verenmyrkytyksen estämiseksi. Lääkärit pelottelivat sen verran paljon, että kaippa nuo kuurit on kärsittävä loppuun saakka.

Mönkkäritreenit on aloitettu seiskavaljakolla lyhyillä pyrähdyksillä. Dave saa olla mukana vahvana pyöräkoirana ja vahvistuksena niin kauan, että matkat pitenee ja vauhti kasvaa. Eilinen 3.5 km pääosin suht pehmeää peltotietä ja kaksi mönkkärin päällä istumassa oli jo aikamoinen rypistys osalle koirista ja pikku levähdystaukoja pidettiinkin pari kolme. Laskeskelin, että valjakon vedettävänä oli painoa vajaat 250 kg. Yllättävän hienosti letka pelasi kesän jäljiltä käännöksissäkin. Työläintä oli saada valjaat päälle, kun intoa oli hieman liikaa :-) Nyt levähdellään ja juoksutetaan koiria vapaana muutamana päivänä ja sitten perjantaina Hilikkulaan treenaamaan porukassa!

Meillä oli elokuun loppupuolella viikon verran hoitolaisiakin, kun puolet Mikon koirista majoittui kahteen tarhaan. Pihassa oli siis yhteensä 12 malamuuttia :-) Ei taida olla ihan ennätys kotosuomessa, mutta varmaan top vitosessa kuitenkin. Koirilla vaikutti olevan puolin ja toisin tosi hauskaa, kun seinänaapureina olikin uusia kuonoja. Irtiollessaan koirat kävivät haistelemassa toisiaan ja hännät heiluivat. Ainoat hieman tiukemmat kommentit tarhaverkon läpi tulivat Aman sekä hoitolaisten Ellun ja Windyn välillä, mutta se oli odotettavissakin. Urokset olivat yllättävän rauhallisia haistellessaan ja kuseskellessaan toisilleen merkkejä. Jopa "vahtikoiramme" Duke suostui olemaan haisteltavana, tosin siitä lähti samaan aikaan jotakin outoa ääntä :-) Tulipa hoitolaisten kanssa samalla todettua, että onneksi pystytettiin narttujen kiima-aikaa varten erillinen kahden tarhan yksikkö tontin toiselle laidalle, joten tarhoja oli hoitolaisten aikanakin riittävästi. Koppeja pitäisi vielä kyhätä lisää pari kappaletta isoimpiin tarhoihin.

Heinäkuu oli ihmeellinen kuukausi renkaiden kanssa! Ensiksi koirankuljetuskärrystä hajosi toisen renkaan runko, joten molemmat piti tietysti uusia. Sitten huomasin, että autossa oli aurauskulmat päin per..ttä ja se oli syönyt eturenkaiden sisäreunat kankaalle ja myös takarenkaita. Koko rengassetti meni siis uusiksi. Rengasruletin kruunasi Hondan takarenkaaseen tullut pistoreikä ainoalta sorapätkältä, jonka tälle kesälle ajoin. Edes paikkausvaahdolla ilmat ei pysy renkaassa, joten uusi, vain 2000 km ajettu takanakki menee vaihtoon tänään :-( Täytynee itse viiltää vielä polkupyörän ja treenimönkkärin renkaat puhki, koska hajoaa ne kuitenkin kohta. Säästyypähän ketutukselta!

Hieman jännitti, miten lumet ja jäät sulavat uusista tarhoista keväällä. Onneksi tarhojen pohjiin tuli sijoitettua tarpeeksi euroja ja ne tehtiin ylijäreästi, joten vedet katosivat todella nopeasti. Samaa ei voi sanoa tarhakentän ympärillä olevasta savipohjaisesta vanhasta pellosta, joka käännettiin ja tasoitettiin loppukesästä. Siellä kaiveltiin nyt viikon verran erilaisia ojia, jotta vedet saatiin valumaan tonttia reunustaviin laskuojiin. Savimaa on niin tiivis, ettei vesi oikein imeydy sinne lainkaan. Tilanne näytti jo suht hyvältä, mutta parin päivän sateet on taas pehmentäneet pintaa ja luoneet pieniä lampia sinne tänne. Malamuutin suurinta huvia on vetää sata lasissa rapakon läpi n. 23 cm:n päästä ja roiskuttaa mennessään savikokkareita ja kuraa ihmisten päälle. Pihalle ei ole mitään asiaa koirien kanssa ilman ns. "koiravaatteita", joilla ei voisi liikkua julkisella paikalla :-)

Kali ja Chili ovat asettuneet osaksi laumaa, aivan kuin olisivat olleet täällä jo vuositolkulla. Ama ja Kali eivät siedä toisiaan, mikä oli odotettavissakin. Kali on kuitenkin selvästi vanhempi, eikä tykkää silmille hyppimisestä, kun taas Amalla on dominanssia jaettavaksi vaikka koko maakunnalle. Chili on onneksi huoleton tyttö eikä Ama koe sitä mitenkään uhkaksi, joten se tyytyy vain mulkoilemaan Chiliä sillä tuulella ollessaan. Isossa tarhassa on nyt kolme koppia, jotta K & C voivat välillä olla siellä jonkun uroksen kanssa kolmestaan. Muutenkin niitä on kierrätetty pareittain urosten kanssa satunnaisen epäsuunnitelmallisesti. Varsinkin Dave kaipaa kaveria nyt kun Unaa ei enää ole sen kainaloon. Täytyy kuitenkin muistaa pitää Kalia ja Chilä myös kahdestaan, ettei erittäin hienoksi muodostunut äiti-tytär -suhde ala rapistua.

Pääsiäisen kruunasi ensimmäistä kertaa seitsemän malamuutin valjakon rakentaminen ja sillä ajaminen... Johtoparina oli Roki-Ama, sen jälkeen Dave-Andu, Duke yksin ja pyöräkoirina Kali-Chili. Näin kuviteltiin, että minimoidaan riskit Aman ja uusien narttujen keskinäisestä pullistelusta sekä Rokin ja Duken mahdollisesta pullistelusta. Suunnitelma meni vituralleen heti, kun sain sieppausköyden puusta irti. Tarja piti kärkiparia tiukalla, etteivät ne käänny ja itse seisoin koko painollani piikkijarrun ja jarrumaton päällä ja lumiankkuri oli poljettu maahan kiinni. Dave ja Andu (ilmeisesti) päättivät lähteä saman tien, kun kuulivat sieppausköyden kahinan, joten ne tempaisivat ja Duke, Kali ja Chili seurasivat. Reki lähti alta kuin tykin putkesta, lumiankkuri lensi maasta irti ja takaparit juoksivat Tarjan sekä kärkiparin yli ja sekaan. Ehhehhe... Neljä urosta oli samassa kasassa liinat solmussa, osa kuonot vastakkain ja Duken kuono oli Rokin per... hm, pyllyssä. Onneksi handleri säilyi ehjänä, pysyi coolina ja piti Rokin naaman menosuuntaan päin. Kunhan sain itseni kasaan, reen ylös, ankkurin maahan ja sieppausliinan puuhun, ehdin mukaan selvittelemään sotkua. Ihme ja kumma: mitään ei tapahtunut, urokset vain hieman hurisivat hämillään tilanteesta. Kali ja Chili istuivat ja katselivat männynlatvoja ja varmaan miettivät, mitä helvetin amatöörejä täällä oikein on häärää :-)
Kun liinat oli selvitelty, otettiin uusi startti. Tällä kertaa pysyin jo reen päällä n. 100 metriä, ennen kuin vedin päälleni ja kyljelleni 60 cm syvyiseen hankeen, koska jarrumatto ei auttanut yhtään ja reki tipahti mutkassa kauheassa ryskytyksessä kapealta polulta. Onneksi ote säilyi ohjauskaaresta ja koiratkin pysähtyi alle 10 metrin naamallani hangessa kyntämisen jälkeen. Reestä jäänyt kyytiläinenkin ehti jo kipittää avuksi roikkumaan sieppausliinaan ja yhdessä reki saatiin lopulta pystyyn ja uralle, kunhan pahimmat naurukrampit oli ohi ja naurunkyyneleet pyyhitty naamalta. Kolmas startti onnistui jo hienosti, kyytiläinenkin ehti istumaan rekeen ja valjakko lähti painamaan tienpohjaa hippulat vinkuen.
Täytyy sanoa, että virne ei ole vieläkään täysin hävinnyt kasvoilta, koska olipa seisemän malamuutin valjakon voiman ja väännön kokeminen jotain hurjaa. Enää ei taida olla paluuta 2-3 koiran valjakkoon... Kuvia ja videoita päivitellään, jahka ehditään.

Sitten Ama ja Una. Kuten arvelinkin, Una on suht käpynä uusista nartuista. Se kyllä haluaisi tutustella tarhan läpi, mutta samalla se on unamaiseen tyyliin sitä mieltä, että toisen pitäisi hetinytsamantien kelllistyä selälleen. Kun se ei tapahdu, Unalla tietysti palaa käämit, joten kovin paljon ei Chili ja Kali halua sen tarhan luona vieraillakaan. Ama on kovasti kiinnostunut uusista kavereista ja haistelee tarhaverkon läpi Chiliä ja Kalia hieman varautuneena, mutta ei kuitenkaan hyökkäävänä. Tämä olisi oikein hyvä juttu valjakon rakentamista ajatellen.

Ainiin, tuo ei sitten ole aprillijuttu! Ja on asiaa aikuisten oikeasti suunniteltu jo jonkin aikaa, ettei nyt ihan mielijohteesta tällaisia tehty :-) Osia Kalista on meillä jo ennestään, koska Kali on meidän Andun emä. Chilin iskä on puolestaan myös Duken iskä, joten yhtä perhettähän tässä ollaan muutenkin!

Andu-poika 10 kk alkoi Aman kiiman aikana omassa hormoonimyrskyssään pullikoida isojen urosten läsnäollessa sen verran paljon, että otti turpaansa Davelta ja varsinkin Rokilta. Pikkumusta linkkasi selkäsaunan jälkeen kolmella jalalla nelisen päivää, mutta on nyt taas kunnossa. Myös Duke-iskä on yrittänyt löylyttää Andua palattuaan Etelä-Suomen reissulta, mutta se ei oikein suju :-) Veikkaan, että Andu pöllyyttää Dukea takaisin viimeistään puolitoistavuotiaana, jos Duke pysyy yhtä pehmeänä.

Dave siis toi yskän Kajaanin tamminäyttelystä ja aloitti siitä n. viikon päästä köhimisen. Muut aloitti siitä sitten 2-3 vrk:n sisällä. Ainoa ero Duken ja Daven välillä Kajaanissa oli se, että käytin Daven koirien kusetuspaikalla odotellessamme ROP-veteraaniryhmää ja sitten tietysti ROP-veteraanikehässä. Yskä todennäkäisesti tuli jommasta kummasta, koska Duke oli viety jo autoon paljon aikaisemmin ja se aloitti vasta monta päivää myöhemmin. Duke + lauman muut koirat saivat siis tartunnan vasta kotona näyttelyä seuraavien päivien aikana. No, onneksi tuo oli "vain" yskä, eli koirat oli pirteitä ja täynnä virtaa koko ajan, kaikki söi ja joi normaalisti ja paskat olivat normaaleja koko ajan. Siitäkin huolimatta kesken kisakauden tuo on tosi viheliäinen tauti, joka pysäyttää kisaamisen ja treenaamisen viikkokausiksi, varsinkin jos yks ja toinen köhii vuoronperään. Lisäksi tällainen tulee levitettyä vahingossa myös muille, kun koirat on täysin oireettomina ainakin viikon verran tartunnasta :-( Anteeks!

Sitten huonot uutiset: Meillä on ollut yskää koirilla :-( Lienee tuliaisia Kajaanin näyttelystä ja Dave aloitti homman viime viikon lopulla. Prkl, miten huono tuuri!! Just olin edellisenä viikonloppuna ehtinyt antaa Rokin lainaan valjakkoon ja viedä Duken Etelä-Suomen reissulle, joten ketutuskäyrä on ollut ihan tapissaan. Mutta minkäs teet, kun etukäteen ei voi tietää eikä nuo otukset kerro, jos kurkkua alkaa hieman kutittaa. Duken lokakuussa saama rokote ei ainakaan tälle viruskannalle tepsinyt. Eihän tuo sinänsä koirien elämää haittaa ja kaikki syö ja ovat normaalin pirteinä, mutta kaikki vetohommat on tietysti nyt jäissä ja onhan tuo ärsyttävän kuuloista. No, edes jotain "positiivista" on siinä, että kaikki köhii samaan aikaan, joten oletettavasti tuo menee sitten ohikin samoihin aikoihin.

Onneksi "kohta" alkaa moottoripyöräkausi. Silloin ei tarvitse enää odottaa sekuntia kauempaa kenenkään takana, kun CBR1000F vie ohituksessa tarvittaessa 90 km/h:sta 160 km/h:iin noin 2-3 sekunnissa ;-)

Toinen poju lähteekin sitten missikisoihin: Duke suuntaa perjantaina Turun KV-näyttelyä kohti, kun vien sen ensiksi Tampereelle Kristiinalle ja sieltä se kulkeutuu Turun näyttelyn kautta kasvattajansa Tuulan hoiviin joksikin aikaa. Duke on jo tottunut matkailemaam omikseen, joten mulla ei ole mitään erityisiä hankaluuksia laittaa sitä jälleen reissuun. Mielenkiintoista nähdä, miten kotiinjäävät neljä muuttia asian ottavat. Ainakin eilen illalla Una haki poikaansa Rokia ympäri pihaa ja nuohosi sen tarhassa pitkän aikaa haistelemassa Rokin jälkiä. Illalla tarhoilta kuului pitkään jatkuva konsertti, johon yhtyi koko nelikko, samoin tänä aamuna.

Daven tulosjärkytyksestä toivottuamme iski uusi järkytys, kun meille opastettiin näyttelyn kulkua: neljän tunnin päästä on sitten ROP-veteraanikehä, jossa on kaikkien lauantaina arvosteltujen rotujen ROP-veteraanit. Moitimme sitten Davea, että se oli ollut ihan liian kaunis ja pilasi meidän lauantain aikataulut ja suunnitelmat totaalisesti. Kävin sitten kirmaisemassa isossa ROP-veteraanikehässä, mutta siellä vierailu oli lyhyt. Olipahan kuitenkin ihan mielenkiintoinen kokemus järjestelykehineen.

Irina haetutti itselleen toisen kanin eilen, joten yhteiseläintarhan jäsenmäärä kasvoi taas yhdellä :-) Kissalla pää pyörii ja se kuuntelee ihmeissään, kun kanit melskaa ja paukuttaa takajaloillaan yläkerrassa nyt seitsemän aikaan aamulla. Näytti niillä kyllä olevan tosi hauskaa eilen illalla, kun olivat ensiksi haistelleet ja tutustelleet häkkien seinän läpi toisiinsa. Toivottavasti uusikin tulokas on oikeasti poika, kuten siitä vakuutettiin...

Lunta näyttäisi nyt tulevan ainakin lähipäivät, vaikka pakkasta ei olekaan kuin aste tai pari. Toivottavasti lumi pysyy ja saadaan kunnollinen valkea joulu useamman vuoden harmaan/märän joulun sijaan.

Viikonloppu meni taas Hilikkulassa koirien ruokinnasta keskustellessa, koiria treenatessa ja tietysti valvoessa ihan liian paljon :-) Terhi veti erittäin antoisan parin tunnin luento/keskustelusession perjantai-iltana työkoiran ruokinnasta. Silmät avautuivat konkreettisten esimerkkien myötä tajuamaan, että kovassa treenissä ja varsinkin kisaviikoloppuina omien koirien ruokinta ei ole kaikilta osin vastannut niiden tasapainoisen ravinnon tarvetta. Nesteytyksen merkityskin avautui nyt lopullisesti. Täytyykin alkaa kokeilemaan eri tapoja saada koirat juomaan riittävän paljon. Daven ja Duken kanssa tämä on ollut aiemminkin ongelma, saati sitten nyt, kun pitäisi saada treeni/kisavuorokauden aikana tosiaan 4-5 litraa nestettä sisään!

Lauantaina tehtiin melkoinen reissu Loukkojärven laavulle viiden kärry- ja kahden rekivaljakon kanssa... Nolla-asteinen keli oli erittäin raskas, kun maassa oli muutama sentti edellisen yön kosteaa ja tiivistä lunta, joka tarttui mönkkärin renkaisiin yhtä tiukasti, kuin kuukautta aiemmin hiekkakankaiden pehmeä hiekka. Vakaa tarkoitus oli ajaa tunti yhteen suuntaan ja kääntyä takaisin. Houkuttelivat perhana ajamaan kuitenkin perille saakka laavulle! Tarpeeksi yllytyshullu kun on, niin perillehän sitä taaperrettiin. Laavu oli sinänsä hienolla paikalla jyrkän harjun päällä, josta aukesi komea maisema alla olevaan Loukkojärveen ja muille harjuille. Matkaa edestakaisin tuli n. 23 km, josta paluumatka olikin extremeä. Tyhmyyksissäni jätin nimittäin otsalampun pois, koska "ajanhan vain tunnin ja käännyn takaisin, joten ei ehdi tulla pimeä". Just joo. Alkoi jo reippasti hämärtää lähtiessäni ensimmäisenä ajamaan takaisin. Koirat olivat ihan puhki, joten juokssin satakiloisen mönkkärin vieressä ja työntelin kaverina tasamaastoissa ja tietysti kaikki ylämäet ryvettiin ja huohotettiin koirien kanssa tasatahtiin. Tasamaastoja oli erittäin vähän, ylämäkeä koko ajan :-) Rillit oli aivan huurussa runsaahkon hikoilun ansiosta, joten siirsin ne tarpeettomina taskuun talteen. Pimeyden laskeuduttua Kaisun ja Tuomon valjakot saivat kiinni ja siirtyivät edelle ajamaan, jolloin koiratkin hieman piristyivät. Suunnistin Tuomon valokeilan perässä ja siitä pystyi jotenkin seuraamaan, oliko alamäki edessä ja mihin mutkat kääntyivät. Sitten mentiinkin viimeiset 9 km pimeässä ja ilman rillejä :-D Alamäissä tuli samanlainen hieno painoton olo kuin aikoinaan sumussa lasketellessa, kun silmille ei ole mitään kiintopistettä ja tasapainoaisti menee sekaisin. Kun Mikon ja Mariannenkin valjakot vielä menivät ohi, saivat koirat taas enemmän virtaa ja myös sää alkoi pakastua. Viimeiset 3-4 km ei ollut enää niin murhaavaa kuin paluumatka siihen saakka. Perille päästiin ja välittömästi piti ripustaa otsalamppu päähän, jonka jälkeen olo oli heti paljon turvallisempi :-) Samanlaisen pimeän paluumatkan tekivät myös Virpi ja Jouni rekivaljakoilla, jolloin piti vain luottaa koiriin, että ne seuraavat jälkeä takaisin. Tämä oli varmasti yksi raskaimmista treeneistä ikinä, mutta samalla erittäin hyvä testireissu sekä koirille että omalle kropalle!

Eilen lauantaina kaksi omaa muuttia oli "missikisoissa". Andu oli emäntänsä kanssa hakemassa tuntumaa näyttelykehään Kajaanin epävirallisessa pentunäyttelyssä. Herra oli innossaan hälinästä ja esiintyi kehässä ilman sen kummempaa hästäämistä. Tuomari ei selvästikään tuntenut malamuuttia rotuna kovin hyvin, mutta Andu sai keskentekoisena kuitenkin hyvät arvostelut ja EH-maininnan. Tästä on hyvä jatkaa!

Sitten mahtavia uutisia Dukesta! Tuuppasin siis Duken perjantaina Anne A:n auton peräkonttiin ja Anne toimitti paketin Duken kasvattajalle Tuulalle Una Nuna-kenneliin. Tuula käytti Duken SSKY:n erikoisnäyttelyssä lauantaina 1.11. ja Duke nappasi erittäin kovassa seurassa ensimmäisen sertinsä ja oli PU3!! Kiitokset Tuulalle Duken eka sertistä ja esittämisestä. Onhan se ollut tiedossa, että Dukessa on potentiaalia myös missikisoihin, koska se sai vuosi sitten jalostustarkastuksessa erinomaiset arvostelut. Olenkin saanut paljon palautetta tyyliin "Senkin pässi, miksi et käytä Dukea näyttelyissä, se on erinomainen rotunsa edustaja ja se voi valioitua lyhyessäkin ajassa" :-D No, "valio" tuo mulle mieleen ensiksi juuston, vasta sitten koiranäyttelyt, eli en ole ollut kovin innokas näyttelyissä kävijä. Mutta tietysti tällä tavalla homma toimii mahtavasti, kun kasvattaja hoitaa "likaisen työn" ja minä vain toimitin lihaskasan perille :-D No, ehkä tämä Duken saavutus oli sen verran iso juttu ottaen huomioon näyttelyssä olleiden urosten kovan tason, että jatkossa Duke saa käydä testaamassa muidenkin näyttelyiden tuloslistoja.

Itse arvostelussa silmään pisti se erikoisuus, että Duke arvioitiin turhan pieneksi! Se on mitattu jalostustarkastuksessa kahden ulkomuototuomarin syynissä tasan 63 cm:ksi, eli just rotumääritelmän ihannekokoon mittoihin. Tuomari erikseen totesi, että Duke liikkui uroksista kaikkein parhaiten. Tulee mieleen, että olisiko sen pitänyt olla sittenkin jotakin muuta kuin PU3. Tämä rotumääritelmän ihannemitoista selkeästi suurempien malamuuttien suosiminen on todella valitettava suuntaus, jos se alkaa levitä harrastajakunnan lisäksi ulkomuototuomareiden linjauksiin. Jos suurempikokoinen on muutenkin parempi rotunsa edustaja kuin standardikokoinen, niin se on tietysti eri asia. Rotumääritelmässä kuitenkin yksiselitteisesti todetaan seuraavaa: "Jos koirat on arvosteltu tyypiltään, mittasuhteiltaan ja liikkeiltään samanarvoisiksi, pidetään parhaana koiraa, joka on lähinnä toivottavaa työkoiran kokoa."