Alaskanmalamuutti

Una

Pedigree

Kuvia


Dave

Pedigree

Kuvia


Roki

Pedigree

Kuvia


Kali

Pedigree

Kuvia


Duke

Pedigree

Kuvia


Chili

Pedigree

Kuvia


Ama

Pedigree

Kuvia


Andur

Pedigree

Kuvia


(C) Panu Korva 2003

Etusivu

Koirat

Pentue

Galleria

Linkit



Lauma koirakentällä

Malamuuttilaumaan kuuluu elokuussa 2009 viisi omaa ja kaksi lainamalamuuttia. Pennuilla on ollut erivapaus vierailla sisällä, muutoin koirat asustelevat ulkona ja pääsääntöisesti tarhoissaan.

Una oli ensimmäinen muuttimme, joka asettui perheeseemme 8 viikon ikäisenä pääsiäisenä 1997. Se oli koko koiralauman ehdoton alfa eli johtaja. Una poistui laumasta saappaat jalassa, rauhallisesti ja ilman sairasteluita 24.4.2009.

Dave muutti Unan seuraksi Ruotsista 4,5 kk:n ikäisenä jouluna 1998 ja oli valjakon pomo keväälle 2004 saakka. Roki on sen jälkeen kuitenkin ottanut valjakossa johtajuuden ja määrää tahdin. Toistaiseksi Dave on ollut laumassa uroksista ylempiarvoisin muutamasta tappelusta huolimatta. Oletettavasti Roki ottaa johtajuuden jossakin vaiheessa, kun Dave täyttää 11 v elokuussa 2009. Dave on n. 40-kiloinen ja sen säkäkorkeudeksi on mitattu 66,5 cm.

Roki on Unan poika ensimmäisestä omasta pentueesta kesältä 2002. Roki on n. 38-kiloinen ja säkäkorkeudeltaan n. 66 cm iloinen veikko, joka on viimein rauhoittunut täytettyään kuusi vuotta heinäkuussa 2008. Roki oli pitkään yksin kolmivaljakon johtajana ja talvella 2008-2009 se sai rinnalleen Aman. Roki on toiminut Duken, Aman ja Andun pentuaikana niiden "leikkisetänä" ja nyrkkeilysäkkinä.

Duke muutti laumaan 7,5 -viikkoisena 6.11.2005. Pojassa oli alusta saakka sen verran liikaa itseluottamusta ja uhoa aikuisia muutteja kohtaan, että Unan oli lauman pomona pakko löylyttää Duke perusteellisesti jo yhdeksänviikkoisena. Sen jälkeen Duke asettui laumassa omalle paikalleen. Kesällä 2008 vajaan kolmen vuoden iässä Dukesta on kasvanut n. 36-kiloinen ja 63 cm korkuinen innokas, avoin ja iloinen veikko, joka edelleen on menossa joka suuntaan samaan aikaan.

Ama asettautui lauman jäseneksi helmikuun 2008 alussa 5 kk:n ikäisenä. Edelleen kesällä 2009 Amassa on enemmän virtaa kuin Suomen ydinvoimaloissa yhteensä. Sillä on lauman kovin pomppu paikaltaan hypättäessä ja ehdottomasti kamalin, kantavin, korvia vihlovin ja monipuolisin äänirepertuaari!! Sama into näyttää säilyvän valjakossakin. Ama on n. 28 kg ja säkäkorkeudeltaan n. 55 cm.

Andu muutti laumaan yhdeksänviikkoisena kesäkuun 2008 lopussa. Andu on Duken poika ja lauman "musta lammas" mustavalkoisella värityksellään. Andu on lauman "toko"-koira, varsinkin emännän seurassa. Se on muuteistamme ainoa, joka todellakin pysyy omalla pihalla, vaikka olen aina ollut skeptinen tuon "pihakoira-asian" kanssa. No, on se ehtinyt singahtaa kissan perään tien väärälle puolelle ja kertaalleen käynyt naapurissakin. Kaudella 2009-2010 nähdään sitten kunnolla, mihin Andusta on valjakossa.

Kali ja Chili muuttivat keväällä 2009 valjakon vahvistukseksi ja lauman jatkeeksi Bearvvis-kennelistä. Kesän aikana sovittiin kasvattajan kanssa, että ne jäävät meille pysyvästi asustelemaan. Kali on Andun äiti ja Chili on Kalin jälkeläinen aikaisemmasta pentueesta, joten ne ovat "sukulaisia" meidän koirille. Molemmat ovat erittäin kilttejä ja tottelevaisia ihmisille ja tulevat keskenään hyvin toimeen. Muutoin kahden aikuisen nartun ottaminen laumaan olisi ollutkin melkoinen riski. Kunhan tämän sivuston webmaster ennättää, asennetaan molemmille omat henkilökohtaiset nettisivunsa.

Laumassa Una oli eläessään ehdoton pomo ja sen poistuttua Ama on ainakin omasta mielestään The Alfa. Uusista lauman jäsenistä Chili ja varsinkin Kali ovat asiasta hieman eri mieltä. Emme ole toistaiseksi pitäneet Amaa irti yhtä aikaa niiden kanssa, mutta tulevana talvena sitäkin on tarkoitus kokeilla. Dave on selvästi ominut Kalin itselleen alfapariksi, koska Dave on uroksista edelleen ylimpänä. Roki suostuu muristen ja hammasta purren edelleen alistumaan sille naapuritarhasta saakka. Tuijotuskone Dukella on ihmeellinen kyky saada etenkin Roki pillastumaan, koska Duke tykkää vain seistä ja tapittaa häntä korkealla eikä se väistä ketään mihinkään. Naapuritarhoissa ollessaan Roki ja Duke pullistelevat ja rähisevät ajoittain toisilleen. Valjakossa onneksi kaikki kuitenkin keskittyvät olennaiseen.

Aikuiset urokset ovat osallistuneet lyhyisiin ja keskimatkan kisoihin ja niillä on useampia REK-tuloksia, myös REK1. Myös näyttelyissä on käyty "pakolliset" kuviot jokaisen koiran kanssa ja Una ja Dave ovat lisäksi osallistuneet epävirallisiin kuormanvetokilpailuihin hyvällä menestyksellä. Rokilla on ainoana virallinen KVK1-tulos kuormanvetokokeesta. Ama ja Andu pääsevät vasta kaudella 2009-2010 kisoihin mukaan, kun ikää on nyt riittävästi. Myös Kali ja Chili saadaan mukaan valjakkoon tulevana kautena, joten vielä ei osaa sanoa, minkälaisella kokoonpanolla osallistutaan nelosvaljakolla kisoihin.

Malamuuttien leikit ovat rajuja, joten muiden koirien kohtaamisessa ja mahdollisissa yhteisissä leikeissä saattaa tulla vahinkoja, varsinkin jos toinen koira on pienempi. Tässä on näyte Daven ja Rokin painista (MPEG-video, n. 2,8 Mt). Ohuempikarvainen koira olisi täynnä reikiä...


Etusivu

Koirat

Pentue

Galleria

Linkit